6.3.1995

Granmotor Oy:n konkurssipesän ja C:n kanteet Joensuun raastuvanoikeudessa

Konkurssipesä kertoi liikkeenharjoittaja C:n tiedoksi toimitetun haasteen nojalla, että Granmotor Oy oli 3.6.1988 myynyt velaksi B:lle muun muassa Fiat Uno 60 S ja Saab 900 i -merkkiset henkilöautot, yhteensä 111 000 markan kauppahinnasta. Yhtiö oli pidättänyt autojen omistusoikeuden maksamattoman kauppahinnan vakuudeksi eikä ollut antanut autojen luovutustodistuksia B:lle. B oli 1.7.1988 myynyt autot edelleen C:lle yhteensä 98 000 markan kauppahinnasta, vaikka B ei ollut maksanut autojen kauppahintaa yhtiölle. C oli autot ostaessaan havainnut rekisteriotteista, että autojen omistusoikeus kuului yhtiölle. C oli siten velvollinen luovuttamaan autot lunastuksetta konkurssipesälle.

Konkurssipesä vaati sen vuoksi, että autojen omistusoikeus vahvistetaan kuuluvaksi konkurssipesälle sekä että C velvoitetaan luovuttamaan autot pesälle ja suorittamaan korvaukseksi autojen arvojen alenemisesta Saabin osalta 15 000 markkaa ja Fiatin osalta 9 000 markkaa korkoineen.

C puolestaan lausui konkurssipesän tiedoksi toimitetun haasteen nojalla, että B oli luovuttanut autot C:lle täydellä omistusoikeudella. B oli ilmoittanut C:lle, että hän oli ostanut autot Granmotor Oy:ltä edelleenmyyntiä varten ja että hän maksaisi autot yhtiölle 8.7.1988, jolloin hän saisi yhtiöltä autojen luovutustodistukset ja toimittaisi ne edelleen C:lle. Myös yhtiö oli tiennyt, että B:n tarkoituksena oli myydä autot edelleen. Omistuksenpidätysehto ei siten ollut ollut sitova. B:n jätettyä autojen kauppahinnan suorittamatta yhtiölle tämä oli kieltäytynyt antamasta luovutustodistuksia C:lle tai lunastamasta autoja C:n vaatimasta hinnasta. C, joka oli autot ostaessaan ollut vilpittömässä mielessä, ei ollut velvollinen luovuttamaan autoja lunastuksetta konkurssipesälle.

C vaati sen vuoksi, että autojen omistusoikeuden vahvistetaan kuuluvan hänelle.

Joensuun raastuvanoikeuden päätös 1.9.1992

Raastuvanoikeus katsoi selvitetyksi, että Granmotor Oy oli myynyt kanteissa mainitut autot jälleenmyyntiä varten B:lle, jonka se oli tiennyt toimivan liikkeenharjoittajana autokauppa-alalla. Koska B:llä ei ollut ollut varoja maksaa autoja kaupantekohetkellä, kauppa oli sovittu ehdoin, että B sai autoihin hallintaoikeuden, mutta omistusoikeus säilyi myyjällä, kunnes kauppahinta oli maksettu.

C oli ostanut autot B:ltä, vaikka B:n esittämistä autojen rekisteriotteista oli ollut havaittavissa, että autot omisti Granmotor Oy ja vaikka B:llä ei ollut ollut esittää autojen luovutustodistuksia Granmotor Oy:ltä. C oli siten ostanut B:ltä autot, joiden hän oli autoalan ammattilaisena tiennyt olevan Granmotor Oy:n omaisuutta.

C:n velvollisuuksiin autoliikkeen harjoittajana oli ennen kaupan tekemistä kuulunut varmistua siitä, että myyjällä oli ollut oikeus määrätä autoista. Vallinneissa olosuhteissa C:llä ei ollut ollut perusteltua aihetta olettaa, että B olisi ollut oikeutettu omistajana määräämään autoista. C ei siten autoja ostaessaan ollut ollut vilpittömässä mielessä.

C oli perusteettomasti kieltäytynyt autojen luovuttamisesta konkurssipesälle. Tästä oli aiheutunut konkurssipesälle autojen arvon alenemisesta Saab -merkkisen henkilöauton osalta ainakin 15 000 markan ja Fiat -merkkisen henkilöauton osalta ainakin 9 000 markan suuruinen vahinko.

Sen vuoksi raastuvanoikeus hyläten C:n kanteen vahvisti autojen omistusoikeuden kuuluvan Granmotor Oy:n konkurssipesälle sekä velvoitti C:n luovuttamaan autot konkurssipesälle ja suorittamaan pesälle korvaukseksi autojen arvon alenemisesta Saab auton osalta 15 000 ja Fiat auton osalta 9 000 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen 22.10.1990 lukien.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 29.1.1993

C valitti hovioikeuteen ja vaati, että konkurssipesän kanne hylätään ja että hänen oma kanteensa hyväksytään.

Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että Granmotor Oy oli myynyt kysymyksessä olevat autot B:lle, jonka yhtiö oli tiennyt toimivan käytettyjen autojen myyjänä, jälleenmyyntiä varten ehdolla, että B sai yhtiöltä autojen luovutustodistukset kauppahinnan maksamista vastaan. B:tä ei ollut kielletty myymästä autoja edelleen ennen niiden kauppahinnan maksamista yhtiölle, minkä vuoksi B oli yhtiötä sitovasti voinut myydä autot C:lle. Hovioikeus oli myös 24.1.1992 antamallaan lainvoimaisella päätöksellä, kumoten Joensuun raastuvanoikeuden 21.6.1990 julistaman päätöksen, hylännyt B:tä vastaan ajetun, 3.6.1988 päivättyyn kauppasopimukseen perustuvan syytteen kavalluksesta. Autojen omistusoikeuden oli näin ollen katsottava kuuluvan C:lle.

Hovioikeus kumosi sen vuoksi raastuvanoikeuden päätöksen ja hylkäsi konkurssipesän kanteen sekä vapautti C:n luovuttamasta autoja konkurssipesälle.

C:n kanteesta hovioikeus vahvisti, että kysymyksessä olevien autojen omistusoikeus kuului C:lle.

Perustelut

Granmotor Oy on luovuttanut autot B:lle jälleenmyyntiä varten hovioikeuden tuomiossa selostetuin ehdoin. Granmotor Oy:n konkurssipesä on perustanut kanteensa siihen, että yhtiö oli kaupassa pidättänyt autojen omistusoikeuden itselleen kauppahinnan maksamisen vakuudeksi. Yhtiön ja B:n välillä laadittuun, kaupan perusteena olevaan asiakirjaan ei kuitenkaan sisälly omistuksenpidätysehtoa eikä muutakaan mainintaa omistusoikeudesta. Asiassa ei ole myöskään näytetty, että Granmotor Oy ja B olisivat suullisesti sopineet omistusoikeuden siirtymisen ehdoista tai myyjän oikeudesta ottaa autot takaisin maksuviivästyksen vuoksi.

Yhtiön palveluksessa ollut automyyjä D on Turun raastuvanoikeudessa vireillä olleessa jutussa 7.2.1990 antamassaan todistajankertomuksessa sanonut omistusoikeuden siirtyvän myyjältä ostajalle autoalalla vallitsevan käytännön mukaisesti vasta silloin, kun luovutustodistus annetaan ostajalle. Koska D on tehnyt puheena olevan autokaupan Granmotor Oy:n puolesta, hänen kertomustaan ei voida muun näytön puuttuessa pitää riittävänä selvityksenä siitä, että luovutustodistuksen pidättäminen rinnastetaan autokaupan alalla yleisesti omistuksenpidätysehtoon.

Ajoneuvojen rekisteröinnistä annetun asetuksen (1703/92) 12 §:n mukaan ajoneuvon rekisteröiminen uuden omistajan nimiin edellyttää muun muassa asianmukaisen selvityksen antamista auton omistusoikeudesta. Tämä selvitys tapahtuu yleensä luovutustodistuksen avulla. Se, ettei myyjä anna luovutustodistusta ennen kuin kauppahinta on maksettu, turvaa siten jo sellaisenaan hänen saamisensa suorittamista. Tässä mielessä luovutustodistuksen pidätystä koskeva ehto voi autokaupassa korvata omistuksenpidätysehdon eikä edellistä ole välttämättä tulkittava niin, että se tarkoittaa myös jälkimmäistä.

Edellä sanotuilla perusteilla Korkein oikeus hovioikeuden tavoin katsoo, että B on voinut pätevästi luovuttaa autojen omistusoikeuden C:lle ennen niiden kauppahinnan maksamista Granmotor Oy:lle.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.